Trailmaker-asiakas: PRT-Forest. Mellano Oy – kilpailuetua digitalisaatiosta, joustavuudesta ja vahvasta asiakaslähtöisyydestä

PRT-Forest Oy:n konserniin kuuluvan Mellano Oy:n johto päätti kääntää yhtiön uudelle, kannattavalle kasvu-uralle kunnianhimoisella strategialla. Yhtiön liikevaihto on ollut pidempään noin 12 miljoonaa euroa.

Mellano Oy tarjoaa omamerkkivalmistajana kodin kiintokalusteita ja niihin liittyviä palveluita rakennus- ja remonttiliikkeille, kalustemyyjille, rautakaupoille ja puusepille. Yritys on erikoistunut vaativiin, nopeisiin ja joustaviin toimituksiin sekä laadukkaisiin tuotteisiin. Mellanon digitaalinen kauppapaikka mahdollistaa jakelijakumppaneiden kasvun ja kannattavuuden.

“Mellanon liikevaihto ja käyttökate taipuivat kuitenkin laskuun vuonna 2018. Meitä on koetellut erityisesti viime vuosina Suomeen rantautunut kansainvälinen kilpailu omistusasuntosegmentissä. Kuluttajamyynti on vaikeutunut”, Mellanon toimitusjohtaja Janne Lehtonen kertoo.

 

Trailmaker -konsepti otettiin yrityksessä käyttöön, koska vahvasti kilpailulla markkinalla kasvaminen kannattavasti edellyttää vahvaa kilpailuetua ja määrätietoita strategian toteutusta. Suunta ja keinot löytyivät Trailmaker-prosessissa, kun Mellanon strategia täsmennettiin ja konkretisoitiin. Uusi strategia nojaa digitaalisuuteen, ketteryyteen ja omien asiakkaiden kannattavuuden parantamiseen.

 

“Näitä asioita tekemällä Mellanosta tulee houkutteleva vaihtoehto kalustealalla toimiville yrityksille, ja liikevaihto kääntyy kasvuun. Erityisen hyviä tuloksia Trailmaker-prosessissa saimme, kun konsultti haastoi meidät yksinkertaistamaan kilpailuetuamme”, Lehtonen sanoo.

Trailmaker varmistaa nopean ja systemaattisen etenemisen strategian toteutuksessa. Nyt Mellanolla on virstanpylväät, jotka viitoittavat selkeän seurattavan suunnitelman vuodelle 2019.

 

TRAILMAKER on kotimainen konsepti

- Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla

- Testaa ja konkretisoi strategian toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden

- Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä

- Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi

31.1.2019