Uutiset

Trailmaker-asiakas: uRecycle – monikansallinen kierrätyskonsepti kasvaa nopeasti

uRecycle Group Oy kasvaa vahvasti maailmanlaajuisella kannettavien ja teollisten akkujen kierrätysmarkkinalla. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna 4,5 miljoonaa euroa ja arvio vuodelle 2019 on 7 miljoonaa euroa. uRecyclen johto laati Trailmakerin avulla strategian, jolla yritys tähtää vahvaan kansainväliseen kasvuun.

 

uRecycle hallitsee kasvavia akkujen materiaalivirtoja tarjoamalla kokonaisvaltaisen kannettavien ja teollisten akkujen kierrätysprosessin tuottajayhteisöille, teollisuusyrityksille ja akkujen valmistajille. uRecycle onkin voittanut viime vuosina merkittäviä monikansallisia asiakkuuksia.

– Liiketoiminta-alueemme markkina kasvaa vauhdilla, sillä energiaa varastoidaan koko ajan enemmän ja enemmän. Siinä missä Suomessa akkuja käytetään henkilöä kohti tällä hetkellä kilon verran, esimerkiksi Hollannissa vastaava luku on jo viisi kiloa, uRecycle Groupin toimitusjohtaja Kari Raivio sanoo.

 

Yhtiö hyödynsi Trailmaker-konseptia erityisesti strategian selkeyttämiseen ja fokuksen varmistamiseen voimakkaan kasvun vaiheessa.

Trailmakerilla selkeytettiin niin ikään yhtiön johtamiskäytäntöä ja rakennetta.

– Käymme myös pääomasijoittajan kanssa keskustelua kasvun rahoittamisesta, ja saimmekin rahoittajaa varten toteuttamiskelpoisen strategian sekä konkreettiset virstanpylväät ja to do -listat sentoteuttamiseksi, Raivio kertoo.

 

Raivio kiittää Trailmaker-konseptin jämäkkää otetta. Hyvät kysymykset sekä tehokas ja paneutuva ote varmistivat tehokkaan strategiaprosessin.

– Trailmaker on hyvä konsepti muodostaa vahva yhteinen näkemys yrityksessä. Vastaukset kyllä löytyvät meiltä, mutta tärkeintä on tehdä oikeita kysymyksiä ja pitää marssijärjestys selvänä ja projekti aikataulussa, Raivio toteaa.

TRAILMAKER on kotimainen konsepti:


- Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla
- Testaa ja konkretisoi strategian toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden
- Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä
- Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi

10.6.2019

Trailmaker-rekrytointi – Mika Rytky korkean tason johtotehtävistä Trailmakeriin

Trailmaker-rekrytointi – Korkean tason johtaja Thomas Enckell Trailmakeriin

Trailmaker-rekrytointi – kasvavan Trailmakerin konsepti vakuutti Kiuru Schalinin

Trailmakerin tiimi vahvistuu!

Trailmaker-asiakas: Sponsor Capital. Uudistuvan StaffPoint-konsernin tavoitteena asiakaslähtöinen kasvu ja kannattavuus

Trailmaker-asiakas: Stora Enso tekee yhteistyötä avoimin kortein

Trailmaker-asiakas: PRT-Forest. Systematiikkaa konsernin johtamiseen

Trailmaker-asiakas: Fortumin ja Fincumetin vahva liitto yrityskaupan jälkeen

Trailmaker asiakas: Sponsor Capital. Uudistuvan StaffPoint-konsernin tavoitteena asiakaslähtöinen kasvu

Trailmaker-asiakas: PRT-Forest. Mellano Oy – kilpailuetua digitalisaatiosta, joustavuudesta ja vahvasta asiakaslähtöisyydestä

Trailmaker-asiakas: SRV Yhtiöt Oyj – Kasvukeskusten kehittäjä kehittää myös itseään

Trailmaker-asiakas: Nordic Option. Haltian Oy jatkaa vahvalla kasvu-uralla

Trailmaker-asiakas: Teräselementti Oy. “On vain tehtävä päätöksiä ja ryhdyttävä tekemään”

Trailmaker-asiakas: CapMan Growth sijoitti suomalaiseen kyberosaamiseen

Trailmaker asiakas: Kontiotuote kannattavaan kasvuun konseptoinnilla

Sponsor Capital. Plastirollille lisävauhtia pääomasijoittajasta

Trailmaker-asiakas: Oriolasta irtautunut Oribalt kasvaa Baltiassa

Trailmaker-asiakas: Teknos. Yhteinen näkemys ja kommunikaatio vievät eteenpäin

Santander. VIP Investor Afternoon