Trailmaker-asiakas: H&M, Fortum, Virala ja RGE sijoittivat tekstiiliteknologiaan 5,1 M€

Suomalainen Infinited Fiber Company Oy (IFC) on kerännyt 5,1 miljoonan euron sijoituksen H&M:ltä, Fortumilta, Viralalta ja RGE:ltä. Teknologiayrityksen johto laati Trailmakerin avulla strategian, joka tähtää tekstiilijätteestä valmistettavan kuidun ja sen valmistukseen kehitetyn teknologian kaupallistamiseen maailmanlaajuisilla markkinoilla.


IFC on käynnistänyt yhteistyön useiden muotibrändien kanssa – esimerkiksi H&M, VF Corporation (Lee, Wrangler), PVH (Hilfiger, Klein) sekä Gap odottavat kuitua, jotta ne voivat lanseerata kaupalliset erät uudesta kuidusta valmistettuja tuotteita.

IFC:n kehittämä kuitu on laadukas, ominaisuuksiltaan puuvillaa muistuttava materiaali, jota voidaan valmistaa mm. tekstiilijätteestä.


"Markkinoiden mahdollisuuksia kun katsotaan, olemme liikkeellä parhaaseen mahdolliseen aikaan. Maailman kymmenen suurinta tekstiilibrändiä ovat kiinnostuneita kuidustamme ja odottavat, että teknologiamme mahdollistaa isot tuotannot", toimitusjohtaja Petri Alava IFC:stä sanoo.


Yhtiö hyödynsi Trailmaker-konseptia erityisesti strategian ajantasaistamiseen, liiketoiminnan kaikkien osa-alueiden systemaattiseen läpikäymiseen ja johdon yhteisen näkemyksen varmistamiseen.

"Trailmaker on hyvä raami strategian paketoimiseen. Toteutusvaiheen seurantatyökaluna Trailmakerin johtamisnäkymä vaikuttaa lupaavalta – sen avulla voimme seurata strategian kannalta keskeisten steppien toimeenpanoa",sanoo IFC:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen.

Alava arvostaa myös Trailmakerin kykyä ohjata aktiiviseen keskusteluun.

"Voimakas kyseenalaistaminen on osa prosessia. Se on tärkeää, että saadaan aikaan aitoa, hyvää keskustelua ja yhteinen näkemys."

TRAILMAKER on konsepti strategian toteutukseen ja execution due diligence

·     Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla 

·     Testaa ja konkretisoi toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden

·     Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä

·     Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi

21.8.2019