Oriola

Trailmaker-asiakas: Oriolasta irtautunut Oribalt kasvaa Baltiassa

Oriolan Baltian toimintojen MBO toteutettiin Taaleri Kapitaalin tuella syksyllä 2017. Oribalt hakee itsenäisenä yhtiönä kasvua lääkelogistiikassa ja apteekkiverkkokaupassa. Oriolasta irtautunut Oribalt hyödyntää vahvaa asemaansa Baltiassa ja tähtää voimakkaaseen kasvuun. Uusi tilanne kysyy johdolta paitsi kirkasta strategiaa ja johdon yhteistä näkemystä myös yrittäjän otetta.  

Oriola on toiminut Baltiassa yli kaksikymmentä vuotta. Lääkeyrityksiä palveleva lääkkeiden logistiikkapalvelu on saanut merkittävän jalansijan: Virossa, Latviassa ja Liettuassa 40 prosenttia lääkkeistä kulkee lääketukuille Oribaltin kautta. Käsikauppatuotteiden verkkokauppa InternetAptieka.lv avattiin 2014, ja se on Latviassa markkinajohtaja.

"Olemme saaneet Oribaltissa hyvän lähdön. Taaleri Kapitaalin myötä saimme yritykseen näkemystä ja vahvaa finanssiosaamista. Taalerin rahoituksen asiantuntemus on todella arvokasta", Oribaltin toimitusjohtaja Pekka Ruokanen sanoo.

Taaleri Kapitaali on toiminut Oribaltin MBO:ssa rahoitusratkaisujen neuvonantajana ja riskirahoituksen järjestäjänä. Taaleri Kapitaalin toimitusjohtaja ja Oribaltin hallintoneuvoston puheenjohtaja Vesa Heikkilä kertoo, että sijoittajia kiinnosti Oribaltin vahva markkina-asema Baltiassa, erityisesti lääkelogistiikassa. "Lääkehuolto on yhteiskunnan perusinfraa. Terveydenhuolto toimialana kasvaa yleisesti ja Baltia on kehittyvä alue. Lääkkeiden ja terveystuotteiden käyttö ole siellä vielä samalla tasolla kuin muualla Euroopassa."

Yhteinen fokus

MBO oli pieni operaatio Oriolalle, mutta Oribaltin toimivalle johdolle askel on ollut iso. Vastuuta on huimasti lisää, mikä tekee työstä hyvin kokonaisvaltaista. Tilanne on aivan uusi verrattuna työskentelyyn isossa konsernissa. "Meillä kaikilla neljällä henkilöomistajalla on pitkä kokemus Oriolan Baltian liiketoimintojen vetämisestä. Omistus tuo kuitenkin uudenlaisen tunteen tekemiseen. Sekä vastoinkäymiset että positiiviset asiat tuntuvat suuremmilta kuin aikaisemmin", Ruokanen nauraa.

Yhteisen näkemyksen kirkastaminen on ollut johdolle ja sijoittajille ensiarvoisen tärkeää. Uusi strategia, konkreettisen toteutuksen varmistaminen ja sujuva siirtymä suuryrityksestä yrittäjämäiseen toimintatapaan varmistettiin saman pöydän ääressä tammikuussa 2018. "Trailmaker-konseptin avulla saimme erittäin selkeän strategian ja selkeät stepit sen toteuttamisen tueksi. Saimme juuri niin konkreettisen työkalun kuin odotimme", Ruokanen sanoo.

Trailmaker pysyi hyvin tuoreen ja ketterän yrityksen vauhdissa. Prosessi kysyi yrityksen johdolta kolme yhteistä päivää ja valmis Trailmaker-lokikirja valmistui yrityksen käyttöön kolmessa viikossa.


TRAILMAKER on kotimainen konsepti:
- Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla
- Testaa ja konkretisoi strategian toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden
- Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä
- Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi

15.3.2018