Vuonna 2016 perustettu Woodio on design- ja materiaaliteknologiayhtiö, jonka patentoimasta materiaalista valmistettuja pesualtaita ja tasoja löytyy useista hotelleista ja ravintoloista, sekä yksityisten kuluttajien kylpyhuoneista ja keittiöistä.
"Kumppanuus Metsä Groupin kanssa avaa meille uuden vaiheen matkalla kansainvälisille markkinoille. Yhteistyö mahdollistaa tuotekehityksen ja tuotannon uudessa mittakaavassa. Kumppanuuden myötä voimme kehittää myös toimitusketjua edelleen", Woodion toimitusjohtaja ja perustaja Petro Lahtinen sanoo.
Woodion materiaali antaa uuden elämän Metsä -konserinissa sivuvirraksi jäävälle puuhakkeelle – Metsä Groupin tehtaissa syntyy pientä haketta, jota voidaan käyttää uuden materiaalin pääraaka-aineena.
Metsä Spring varmisti Trailmaker-prosessilla, että Woodiolla on realistinen suunnitelma tuleville vuosille ja kykenevä tiimi suunnitelman toteuttamiseen.
"Ison yhtiön ja startupin yhteistyö ei ole aina suoraviivaista. Trailmaker auttoi meitä muodostamaan yhteisen näkemyksen ja kielen, ja saimme tehokkaasti dokumentoitua lopullisen suunnitelman. Trailmaker auttoi meitä selvittämään päätöksentekijöille, mitä Woodio aikoo tehdä uuden sijoituksen myötä", sanoo von Weymarn.
TRAILMAKER on konsepti strategian toteutukseen ja execution due diligence:
· Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla
· Testaa ja konkretisoi toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden
· Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä
· Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi
Metsä Group’s innovation company Metsä Spring started to construct a 3D fibre product pilot plant in Äänekoski, Finland, in December 2020. The 20 million € investment is made together with Valmet. The plant is scheduled to start operations in late 2021.
“We have an ambitious goal to build a significant new business based on the top competence of Metsä Group, Valmet and several other companies. We will use sustainable wood fibre as our raw material and produce first-class packages while minimizing the total environmental impact of the manufacturing and maximizing the positive effects in the use and end-of-life”, says Jarkko Tuominen, Project Lead at Metsä Spring.
“Having a strong internal support for the project is vital. During the Trailmaker process, we formed a common view of the goals, implementation steps and resource needs”, says Tuominen.
Metsä’s top management, project management and key people from a current core business participated in the Trailmaker process. During the intensive process, the project, its objectives and progress were reviewed together from many perspectives.
“We can now refer to the jointly discussed plan, and everyone can see that the project is progressing systematically and as agreed."
TRAILMAKER is a concept for faster strategy execution:
• Concrete common view and commitment
• Identified capability needs
• Visibility