Trailmaker-asiakas: SRV Yhtiöt Oyj – Kasvukeskusten kehittäjä kehittää myös itseään

Rakentaminen on toiminut talouden veturina viimeiset viisi vuotta, mikä on alalle hyvin poikkeuksellista. Rakennusalan uudistaja SRV Yhtiöt Oyj kokee toimialan näkymät edelleen hyvinä, vaikka rakentamisen kasvuvauhdin hidastuminen ja nousseet rakennuskustannukset yhtiössä tuntuvatkin. Kiivaan kasvun jälkeen yhtiössä selkeytettiin tulevien vuosien strategia.


"Infra- ja väylärakentamisessa näkyy hiipumisen merkkejä, mutta talonrakentamisessa ja erityisesti kasvukeskuksissa rakentaminen jatkuu vilkkaana. Olemme edelleen hyvin korkealla tasolla, jos vertaa viiden vuoden takaiseen tilanteeseen", SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala kuvaa toimialan tilannetta.

Ojalan mukaan on hyvä, että rakentamisen kasvuvauhti tasoittuu. Nousun hiipuminen on luonnollista ja toivottavaakin – vauhti on ollut turhan kova. "Kuumeneminen on näkynyt muun muassa materiaalien saatavuudessa ja korkeiksi karanneissa hinnoissa."



Kasvu tyrehtyi vahvojen vuosien jälkeen

Toimialan kiito näkyi ja tuntui myös SRV:ssä. Yhtiö kasvoi erittäin nopeasti vuosina 2014–2017, yli 25 prosenttia vuodessa. Nopea kasvu tyssäsi viime vuonna, ja samaan aikaan SRV:n kannattavuus heikentyi.

SRV:n liiketoimintaa kurittivat erityisesti isojen riskien realisoituminen. Pitkään jatkunut geopoliittinen epävarmuus ja siitä seurannut ruplan kurssin heikentyminen sekä rakennusalan pitkään jatkunut kustannusten nousu näkyi kukkarossa. Kauppakeskus Redin valmistumisen viivästyminen Helsingin Kalasatamassa toi mukanaan isoja haasteita.


"Meillä on paljon vaikeita päivänpolttavia asioita, jotka pitää ratkaista. Emme ole päässeet eteenpäin strategian kehittämisessä, kun olemme joutuneet jatkuvasti sammuttamaan tulipaloja. Voi sanoa, että toiminnan johtaminen ja pitkäjänteinen kehittäminen on jäänyt viime vuosina nopean kasvun jalkoihin", Ojala arvioi.

Kotipesä kuntoon ja liikkumavaraa talouteen


Vuoden 2018 loppupuolella oli ilmeistä, että yhtiöön on saatava uutta, positiivista energiaa ja uudet käytännöt strategiseen johtamiseen.

Yhtiön johto kehitti TRAILMAKER-prosessissa uusiutumisstrategian, jonka ensimmäiseksi vaiheeksi kristallisoitui kuvaavaa Kotipesä kuntoon -nimeä kantava hanke. Kolmivaiheinen kehitysohjelma on käynnistynyt vauhdikkaasti.

"Meillä on konkreettiset stepit nyt edessämme, ja pala kerrallaan toteutamme strategiaa. Tärkeintä on, että saamme taloudellista liikkumavaraa ja oman kotipesämme kuntoon.

Kasvu SRV:ssä edellyttää systemaattista johtamista ja strategian toteuttamista konkreettisin toimenpitein. Samalla uudet palvelut ja liiketoiminnot lanseerataan johdetusti markkinoille."

"Trailmakerin johtamisnäkymä on tukena työskentelyssämme sekä johtoryhmässä että hallituksessa. Johdon yhtenäinen näkemys on erittäin tärkeää. Nyt näemme tilanteen ja tavoitteemme samalla tavalla ja viemme yhtiötä samaan suuntaan."



SRV Malli takaa onnistuneet rakennushankkeet


SRV Yhtiöt Oyj on vuonna 1987 perustettu pörssiyhtiö, joka toimii kasvavissa kaupunkikeskuksissa Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Liikevaihto oli vuonna 2017 yli 1,1 miljardia euroa. Työntekijöitä on yli 1 000, minkä lisäksi alihankkijoiden kautta työllistyy vuosittain 65 000 rakennusalan ammattilaista.



SRV on 30 vuoden aikana kehittänyt ja uudistanut rakennusalaa rohkeasti. Yritys toteuttaa monet rakennushankkeet asiakaslähtöisellä SRV Mallilla, jossa SRV toimii projektijohtourakoitsijana ja kantaa kokonaisvastuun hankekehityksestä ja rahoituksen hallinnasta aina hankkeiden loppusijoittajamarkkinaan asti. Yksi parhaillaan käynnissä olevista hankkeista on Tampereen ydinkeskustaan junaradan päälle nouseva Kansi.


TRAILMAKER on konsepti strategian toteutukseen ja execution due diligence:
- Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla
- Testaa ja konkretisoi toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden
- Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä
- Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi

30.1.2019